Kouru Tarjotin

Saanko esitellä, Kouru 

Kevään viimeisin tuotos on puuviilusta valmistettu tarjotin, nimeltään Kouru.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Kouru – kaunis ja yksinkertainen

Idea ja valmistus

Idea syntyi perinteisiä viilutöitä katsellessa. Halusin tehdä tuotteen, jonka oikeasti tarvitsen kotiin. En halua turhaa krääsää, vaan käyttötavaroita! Tarjottimen hankkimista olin miettinyt jo jonkin aikaa, en kuitenkaan ollut vielä löytänyt oikean kokoista tai muuten silmää miellyttävää yksilöä. Nyt tarjoutui tilaisuus tehdä sellainen itse.

Koulutöitä tehdessä ei suunnitteluaikaa ole aina paljon, vaan ideat täytyy saada nopeasti ja tarttua toimeen. Muoto hahmottui nopeasti paperille ja päätin pitää siitä kiinni. En halunnut tarjottimeen kahvoja tai reikiä kantamista varten, vaan reunan muoto on suunniteltu käteen sopivaksi. Siitä saa helposti kiinni, vaikka tarjotin olisi pöydällä.

Itse valmistus alkoi muotin tekemisellä. Viilutyö tehdään puristamalla viilut muotin päällä liiman kanssa muotoonsa. Käytin työni pinnassa jalavaviilua. Sisälle laitettiin paksumpi 1,5mm koivuviilu joka toi tarjottimelle tukevuutta. Vaikka tarjotin on hyvin ohut (noin 2mm) kestää se painavampiakin kantamisia.

Puun työstäminen oli todella mielekästä. Jollain tapaa suurin osa koneista on tuttuja ja niitä uskaltaa käyttää, toisin kuin esimerkiksi metallipajalla. Siellä tuntui, että joka laitteen kanssa tarvitsi apua, eikä samalla tavalla uskaltanut kokeilla.

Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen ja tää tulee ehdottamasti meillä kotona käyttöön. Nyt kun muottikin on valmiina, niin näitä oon ajatellut tehdä myös lisää. Ensi viikolla tulossa kertomus kankaanpainannan paja-kokonaisuudesta!

Processed with VSCOcam with f2 preset

Kouru – Jalavan kaunis väri

This is Kouru. My latest design from school. It’s a tray made from elm. It’s very simple but beautiful.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s