Painonnoston EM-kilpailut pt. 1

Osa onkin varmaan tarkkana huomannut, että EM-kilpailut ovat jo käynnissä. Suomalaisista nostajista Sini Kukkonen ja Pauliina Utoslahti ovat jo nostaneet. Sinillä nämä EM-kilpailut olivat uran viimeiset arvokilpailut, pitkän uran painonnostossa tehnyt Sini on ilmoittanut jättävänsä arvokisalavat näiden kinkereiden jälkeen. Maajoukkue kaipaisi nyt siis kovasti pieniä pippurisia nostajia 48 kilon sarjaan!! Sini teki vakuuttavan avauksen suomalaisten kisaurakkaan 65kg tempauksella ja 83kg työnnöllä. 65kg tempaus sivuaa Sinin omaa Suomen ja Pohjoismaiden ennätystä, sen sijaan työntö ja yhteistulos olivat uusia Suomen ja Pohjoismaiden ennätyksiä! Aika upea päätös uralle. Sinistä myös juttu iltalehden sivuilla. Jes, näkyvyyttä lajille!

20160410sini_timo_norja

Sini ja Timo Kukkonen, Painonnostoliiton Puheenjohtaja.

Pauliina onnistui tekemään uuden oman ennätyksen tempauksessa 72kg sarjaan 53kg. Harmittavasti jo pään päällä ollut 74kg ei tullut ylös asti, mutta Pauliinan tekemisestä näkee, että resursseja löytyy! Työnnössä Pauliina piti jännitystä yllä kun työnnön tulos varmistui viimeisellä nostolla 86 kilosta. Hyvä perus varma tulos Pauliinalta, lisää kuitenkin tulossa aivan varmasti. Pauliina on työntänyt 55.18kg painoisena 91kg, joten varaa on.

20160411pauliinautoslahti

Tänään Suomailaisten urakkaa jatkavat Jesse Nykänen ja Jere Johansson M77kg sarjassa ja Jenni Puputti N58kg. Valitettavasti live-linkkejä muista kuin A-ryhmän nostajista ei tällä hetkellä ole. Paikan päällä kuitenkin Suomen muut nostajat katsomassa, joten he yrittävät laittaa live-lähetystä facebookin kautta. Pöytäkirjat löytyvät livenä osoitteesta: http://www.iwf.net/scoreboard/scoreboard3.php

 Itse täällä lähetän juuri tänään EM-kisamatkalla tuon Jääkarhun aka Eeron. Maajoukkue verkkarit on pakattuna ja passi taskussa. Jännityksellä seurailen tällä kertaa koko kisat kotoa käsin ja toivon, että suomalaiset yltävät huippusuorituksiin.

Suomalaisten osalta aikataulua:

Tiistai 12.4.: klo 10:30 M 77 kg C (Jere Johansson, Jesse Nykänen)klo 12:00 N 58 kg B (Jenni Puputti), klo 14:00 M 69 kg B, klo 17:25 N 58 kg A, klo 20:25 M 69 kg A, klo 22.30 N 63 kg C

Keskiviikko 13.4.: klo 10:30 M 85 kg C (Sami Raappana, Milko Tokola), klo 12:30 N 63 kg B, klo 14:30 M 77 kg B, klo 17:35 N 63 kg A (Anna Everi, Anni Vuohijoki), klo 20:35 M 77 kg A

Torstai 14.4.: klo 10:30 M 94 kg C, klo 12:30 N 69 kg B, klo 14:00 M 85 kg B, klo 17:25 N 69 kg A, klo 20:25 M 85 kg A, klo 22:30 M 105 kg C (Jani Heikkinen)

Perjantai 15.4.: klo 10:00 M +105 kg C (Teemu Roininen),  klo 11:30 N 75 kg B (Meri Ilmarinen)klo 13:00 N +75 kg B (Marianne Saarhelo)klo 15:00 M 94 kg B (Miika Antti-Roiko, Eero Retulainen), klo 17:25 N 75 kg A, klo 20:25 M 94 kg A, klo 22:30 M 105 kg B

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s